Yhdistyksestä

Finska Läkaresällskapet, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Lääkäriliitto perustivat Lääkärien ammatillisen kehittämisen arviointineuvoston (Arviointineuvosto) vuonna 2002. Tavoitteena oli, että lääkärien ammatillisen kehittymisen tuki, arviointi ja seuranta säilyvät ammattikunnan vastuulla. Vuosina 2002-2007 toiminnasta vastasivat Arviointineuvosto, asiantuntija- ja projektilääkäri sekä lääkärijärjestöjen koulutusasiantuntijat.

Vuoden 2007 lopulla, 27.12.2007, lääkärijärjestöt perustivat yhdistyksen, Lääkärien ammatillisen kehittymisen tuki ry:n, huolehtimaan täydennyskoulutuksen ja ammatillisen kehittymisen koordinaatiosta. Sen tehtäviksi annettiin Arviointineuvoston tehtävien lisäksi suunnitella jatkotoimia ammatillisen kehittymisen tukemiseksi.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja sen toimisto sijaitsee Lääkäritalossa Mäkelänkatu 2, 00500 Helsinki. Toimistossa työskentelee toiminnanjohtaja ja koulutuksen asiantuntija.

Yhdistyksen vuosikokous on yhdistyksen korkein päättävä elin, ja se valitsee hallituksen, hyväksyy toimintasuunnitelman, talousarvioin sekä tilinpäätöksen. Yhdistyksen vuosikokouksessa ovat edustettuina kaikki yhdistyksen jäsenet. Hallitus vastaa käytännön toiminnasta, se asettaa valiokunnat ja seuraa käytännön toimintaa. Arviointineuvosto on hallituksen asettama valiokunta. Se on käytännön toimija ideoiden, seuraten ja arvioiden yhdistyksen toimintaa.

Pääosa toiminnasta on asiantuntijatoimintaa ja yhdistyksellä on kaksi asiantuntijaa, toiminnanjohtaja Kristiina Patja ja koulutusasiantuntija Topi Litmanen. Yhdistyksen taustayhteisöillä on aktiivinen rooli yhdistyksessä ja niiden koulutuksesta vastaavat toimijat ovat mukana toiminnassa. Täydennyskoulutusta lääkäreille järjestävät Suomessa pääosin erikoisalakohtaiset yhdistykset. Niiden toiminta ja sen tukeminen on yksi yhdistyksen keskeisiä toiminta-alueita ja ne ovat edustettuina yhdistyksen toiminnassa mm. Arviointineuvostossa.